16 päivää Halloweeniin - keripukinkarkoitus

Viikon teema on siis "Halloween meressä", tai ehkä jopa merellä, koska silloin siihen saa meren elävien lisäksi sotkettua myös ihanasti kaikkia merirosvojuttuja. Ja tylsäksihän sekin käy, jos merellisissä kekkereissä vaan dippaillaan suolakalakeksejä.
Menneinä aikoina, kun vitamiineja ei saanut noin vaan purkista, uhkasi keripukki kelpo merikarhuja ja merirosvoja yhtä lailla. Ja kaikki Aarresaarensa lukeneet muistavat tietenkin Jim Hawkinsin kuulleen yhtä jos toista piileskellessään laivan omenatynnyrissä - siis mikä hieno syy karkoittaa keripukkia omenapiirakalla!

Erilaisia omenapiirakkaohjeita löytyy tietenkin pilvin pimein. Jossain vaiheessa olin ajatellut tehdä myös marjapiirakkaa, joten oivallinen idea oli tietenkin yhdistää nämä kaksi. Seuraava oivallinen idea oli yhdistää nämä kaksi taikinapohjaan, johon tekopäivänä löytyi tarvikkeita ilman erillistä kaupassakäyntiä. Jotenkin nämä yhdistyivät vielä sellaiseen oivalliseen ideaan, että käyttäisin muotokakkuvuokaa jota mieleni teki päästä kokeilemaan, vaikken tiennytkään ennakkoon, mitä juuri tämä taikina siitä tykkää.

Muotokakkuvuoka sattui olemaan pöllö, eli sopisi sisältöineen "Halloween metsässä"-teemaan. Juuri tämän viikon teemalla se on kuitenkin keripukinkarkoituskakku (tai -piirakka)!  Taikinapohjana käytin munattomien marjaruutujen reseptiä, jonka hyviin puoliin kuuluu mm. tekemisen nopeus. Omenamehun sijaan käytin tällä kertaa appelsiini-tyrnimehua, koska sitä oli kaapissa valmiina, keripukin karkoitus.  Koska taikina itsessään on melkoisen makeaa, arvelin, että puolukoiden happamuus voisi jopa hiukan tasoitella sitä.

Aikomuksena oli käyttää hyväksi muotokakkuvuokan ominaisuuksia, ja piilotella taikinan sekaan omenayllätyksiä sopiviin paikkoihin. Siis pohjalle hiukan taikinaa, omenarenkaat silmiksi, lisää taikinaa ja puolukoita sekaan, omenaviipaleita höyheniksi ja lisää taikinaa ja puolukoita sekaan.

Taikina ei riittänyt täyttämään muotovuokaa piripintaan, ja uunissa vuoka näytti hiukan valahtavan ja taikina vaeltelevan siinä. Toisaalta, jos vuoka olisi ollut täynnä, taikina olisi mitä ilmeisimmin vaeltanut uunin pohjalle. Ehkä seuraavissa projekteissa tämäkin muotovuoka on syytä asettaa vaikka pellille eikä ritilälle...



Paistumisen päätyttyä ja lyhyen jäähdyttelyn jälkeen jännityksellä kumosin lopputuloksen lautaselle. Ja hei, sehän onnistui hienosti ja kauniisti pysyy kasassa! Nokka jäi kiinni vuokaan, mutta erottuu kyllä tälläisenään hienosti. No, omenayllätykset eivät kylläkään näy pinnalle asti, mutta ei se mitään.