Pipo

Otin projektiksi neuloa kuluneena syksynä ja tänä talvena ainakin jonkun käyttöpipon tai useampia, koska hukkasin jokasään varapiponi viime talvena ja vakituista pipoa täytyy pestä silloin tällöin. Lisäksi olisi mukava saada sopivan lämpimiä pipoja eri säille, koska milloin säätila on liian kuuma ja milloin liian kylmä jollekin olemassaolevalle pipolle.

Joulun pyhinä aloitettu baskeri (vai baretti?) on edelleen kesken, eikä siitä sen enempää (ellei sitten jossain vaiheessa ole syytä tehdä joku "argh, turhauttaa!"-postaus siitä erikseen). Mahtavin mahdollinen pipomallihan kuitenkin on pitkä hiippapipo, joten ilahduin löytäessäni sellaisten ohjeita netistä. Kaupoissa ei ole hiippapipoja juuri näkynyt sitten vuosituhannen vaihteen, ei ainakaan aikuisten koossa. Tai sitten olen käynyt vain väärissä kaupoissa.


Juuri tämän pipon kanssa kävi vanhanaikaisesti - siis ihan ensiksi tuli vastaan lankaa, joka herätti välittömiä "oi miten kaunis vihreä! oi miten kaunis musta!"-ajatuksia, ja tuntui kerää käpälöidessä ihanan pehmeältä ja pistelemättömältä. Kyseessä oli Trysil Garn Oda. Sitten piti keksiä, mitä siitä tekisi, ennen kuin joku muu ehtii rohmuta alelaarista kaikki kauniit vihreät. Mustan loppumisesta en ollut ihan niin huolissani, vaikka olisihan sekin ollut skandaali. Ilokseni lanka myös tuntui neuloessa mukavan samettiselta. En ole varma, miten kauan se kestää käytössä yhtä ihanana.

Ohjeeksi päädyin soveltamaan tälläistä Rytmissä-ohjetta Ullasta. Soveltamaan siksi, etten jaksanut hommata printtiä ohjeesta, vaan katselin sitä tietokoneen ruudulta ollessani kotona. Ja kun kuitenkin neuloin bussissa, muistin väärin, montako kerrosta olikaan syytä tehdä resoria. En myöskään yhtä kokeilua kauempaa tehnyt nurjaa raitaa toisella värillä, vaan aina sillä juuri loppuvan raidan värillä, koska se näytti mielestäni harmonisemmalta. Tasselin sijaan tein pyöreän tupsun, koska sen osasin tehdä ulkomuistista. Näköjään olen myös neulonut pipon erikokoisilla puikoilla (4 mm:llä, kun ohjekoko oli 5 mm - ja kappas vaan, langan vyöte suosittelee käytettäväksi kokoa 6 mm, eli olen kapinoinut ohjeita vastaan ihan kunnolla). Ei se mitään, hyvä tuli!

Palapeli ja innokas apulainen

Palapeleistä kummitytölle on ehkä hivuttautumassa perinne. Tai sitten ei - en tiedä onko palapelit nytkään enää in, mutta piirtelin taas jotain tyhjään palapelipohjaan, ja liitän sitten synttärilahjaan jotain muutakin, jos aika on ajanut jo palapeleistä ohi.

Ainakin jonkun mielestä palapelit on in - Buddha tuli taas kovasti osallistumaan ja tarkastamaan työjälkeä. Kurotin kameran käteen ja ehdin räpsäistä kuvan tarkastuspuuhista, mutta kuvaaminen jäikin sitten siihen yhteen...

...Buddha nimittäin nappasi tuosta ylärivistä yhden palasen ja lähti kiitämään se suussaan karkuun! Ehkä se arveli, että palapelin täytyy olla jotain hyvää.

Kuva vielä lopputuloksesta. Salama vähän heijastelee, mutta värit erottuivat paremmin salamalla kuvatessa.

Letterboxingia postitse

Maastossa tapahtuvan kätköilyn ja lodjauksen lisäksi letterboxingia voi harrastaa myös postitse. Ilmoittauduin mukaan yhteen rinkiin, jossa kiertää Tolkienin Hobitin kuvitukseen perustuva leimasin, jonka on tehnyt ja laittanut liikkeelle nimimerkki The Red Cat Yhdysvalloista. Ja kylläpä olikin kaunis kokonaisuus! Itse leimasin kävisi taidegrafiikasta, lokikirja on käsin sidottu ja kauniisti koristeltu, ja leimasin oli vielä kääritty kauniiseen kankaaseen. Olin häikäistynyt avatessani paketin.

Täytyy myöntää, etten ole suomalaisissa kätköissä törmännyt mihinkään vastaavaan - päin vastoin leimat ovat olleet aika simppeleitä. Tosin olen ymmärtänyt, että jokukin löytämäni lodju oli aikaisemmin samana syksynä jästitty ja rikottu kolmesti muutaman kuukauden sisään, ja joistain lodjuista kuulemma vaihtotavaranhimoiset geokätköilijät varastelevat leimasimia piittaamatta siitä, että toisille harrastajille se leima on juuri sen kätkön pointti. Voin kuvitella, että kätkön ylläpitäjää piimii joutua tekemään samaan kätköön uudestaan ja uudestaan samanlaista leimaa kadonneitten tilalle. Postitse taas leimasimet ja lokikirjat kiertävät vain harrastajilla, joten niihin uskaltaa panostaakin enemmän. Ainakin näin voisi kuvitella?

Muoks: Tuli mieleen, että tähän mennessä olen löytänyt maastosta yhden lodjun, jossa leimasin oli ketjulla kiinni purkissa. Se vaikuttaa ihan hyvältä idealta, jos ja kun joskus päädyn itsekin tekemään kätköä, voisin harkita jotain vastaavaa kiinnityssysteemiä.

Joululahjoilla retostelua, osa 4: Huovutetut lapaset

Huovutetut lapaset on varmaankin toinen nouseva trendi kettulapasten lisäksi - ainakin olen vähän väliä törmännyt keskusteluihin lapasten huovuttamisesta, tai siitä kuka osais ja viitsis tehdä kenellekin, juuri tänä syksynä. Ja myönnän, että uteloitti.

Kun oli taas kivoja kirjavia lankojakin tarjolla, ostelin sitten kerän jos toisenkin Gjestal Vestlandsgarnia (ja luulin kotiin asti ostaneeni Safirgarnia, kunnes katsoin tarkemmin - ja jouduin käymään ostamassa kolmannenkin kerän ennen kuin lapaset oli neulottu) ja ihmettelin, että minkähän kokoista tästä nyt sit pitäis neuloa, kun kaikki löytämäni ohjeet oli Novitan Purolle tai Huopaselle tai melkein jotain "tunnet sitten sydämessäsi kun teet oikein!" -tasoa.

Päädyin sitten siihen, että tein 5 mm:n puikoille 15 s per puikko, eli öööö - 60 yhteensä. Neuloin 33 krs ennen peukaloa, jota varten jätin 7 silmukkaa, ja sitten neuloin kämmenosaa 25 krs ennen kavennusten aloittamista. Peukalon jaoin 6+6+6 silmukaksi, joilla neuloin sitten 15 krs ennen kavennusten aloittamista. Ja lopuksi lykkäsin lapaset pesukoneen kuuteenkymppiin, jossa ne huopuivat mukavan paksuiksi ja mukavan levyisiksi. Tosin niistä tuli liian lyhyet.

En siis tuntenut sydämessäni mikä on oikein silmukkamäärien suhteen! Onneksi niistä nyt huopui sen kokoiset, että käsi mahtuu sisään  (siis ilmeisesti myös lahjansaajan käsi) vaikka ranne jäisikin paljaaksi. Niistä siis saisi vielä käyttökelpoiset lisäämällä ranneresorin. Hmm...

Taisin soveltaa tätä ohjetta sitten lopulta siihen, että kudoin erillisen resorin ylijäämä-Superwashista ja ompelin sen kiinni lapasen sisäpuolelle (ja huopa on niin paksua, ettei näy ompeleet päälle päin). Toivottavasti se pysyy kiinni.

Tosin sitten etsiskellessäni, että missä näinkään tuon ohjeen jälkikäteen ommelluista resoreista, että näköjään olisi toinenkin vaihtoehto, eli tehdä resorit huopumattomasta langasta etukäteen ja jatkaa se huopuva osuus siihen perään. Saatan jopa harkita kokeilla sitä seuraaviin huovutettaviin lapasiin - siis kierrosmäärien kasvattamisen lisäksi.

Joululahjoilla retostelua, osa 3: Paksut ja lyhyet huivit

Nyt on sitten sekin ihme nähty, että olen tehnyt huivilangasta huivin enkä jotain muuta!

Kyse oli Cewecin Genoa-langasta, jota sai  Lankamaailmasta kaupanpäällisinä  sinä vaiheessa, kun joululahjojen väkertäminen oli kuumimmillaan. Koska tunnetusti olen hyvä arvioimaan langan menekin väärin shoppailuvaiheessa, kaupanpäälliskeriäkin kertyi useampia. Tykästyin kovasti Lankamaailmassa olleen mallitilkun jykevään tuntuun, josta tuli mieleen melkein joku seinävaate eikä asustehuivi, joten niin vain päädyin valitsemaan kaikiksi kaupanpäällisiksi samaa lankaa, ja neulomaan niistä huiveja! (Tosin mietin, olisiko pitänyt ottaa haasteena samaan aikaan kaupanpäällisiä valinneen rouvan puuskahdus "mutta mitä näistä tekee kun on niin erikoisia kaikki", ja valita montaa erilaista lankaa joille olisi sitten pitänyt keksiä oivallinen käyttötarkoitus - ainakin Malibuista olisi saanut hyvää harjasta leijonalle tai aasille, jos olisi tapana neuloa pehmoleluja...)



Ensimmäiseksi valitsin sini-vihreä-violettisävyistä Genoaa, josta tein huivia itselleni 20 silmukan levyisenä ainaoikein-neuleena. Ensin yritin huivilankatyyliin neuloa vain toisen reunan lenkkejä, mutta tavoiteltu jykevä tuntu saavutettiinkin paremmin neulomalla koko lankaa ja hyppäämällä lenkkeihin vain niissä kohdissa, joissa lanka muodosti sykkyröitä. Ja niistä sykkyröistähän tuli hienoja kukkaistäpliä pitkin huivia. Reteästi kilkuttelin menemään pari kerää bussimatkoilla ja päättelin. Sen jälkeen totesin, että huivi oli liian lyhyt. Solmimaan sitä ei ylety, mutta voisihan sen kiinnittää soljella - tai ostaa lisää lankaa ja jatkaa huivia vielä kerällisen verran. Kettulapasia neuloessa ja seuraavia ideoidessa ja koko ajan lankapuutteita huomatessani olin kahminut myös toisen väristä Genoaa joululahjatarkoituksiin. Kun olin aikeissa mennä vielä ostoksille katsomaan löytyisikö oikean värisiä keriä lisää, ei löytynyt enää edes väärän värisiä. Vaihtoehdoksi jäi siis solkikiinnitys. No, eipä ainakaan jää vetoketjun väliin!




Musta-harmaa-valkoisen, joululahjaksi menevän huivin värivalinnassa vaikutti muistelukseni jostain lahjan saajan joskus käyttämästä neulepuserosta. Siihen huiviin kuvittelin saavani pituutta neulomalla sen kapeammaksi, eli 15 silmukan levyiseksi.  No, solkikiinnitettävä siitäkin sitten kuitenkin tuli, mutta kapeampaan huiviin sykkyröistä tuli hauskoja vinoraitoja yksittäisten kukkasten sijaan. Kivan näköistä tuli.




Laitetaan siis vielä loppuun vertailukuvat huiveista tasossa, on ehkä edustavampia kuin peilin kautta otetut surkeat selfiet... (Ylempi kuva otettu salaman kanssa ja alempi ilman salamaa, ja taitavat esitellä vielä eri puolia huiveista.) Erottuu sykkyräraidat paremmin...